Jätä kommentti

Lyhyt esittely

tiina-katsoo-roomaa

Blogi: Nostetaan teksti pöydälle

Tutkimushanke: Yhdessä kuviteltu tieto. Menetelmällisiä kohtaamisia esoteerisen ja kansanomaisen henkisyyden kanssa

Olen mukana myös Koneen säätiön rahoittamassa Uuden etsijät -tutkimushankkeessa

Tiina Mahlamäki, FT, dosentti
Email: tituma[at]utu.fi
Puh. 040-549 8902

Olen uskontotieteen yliopistonlehtori Turun yliopiston historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksella.

Olen valmistunut uskontotieteen maisteriksi vuonna 1995. Pro gradu -tutkielmani käsitteli suomalaisten uskonnollisuudesta tehtyjä tutkimuksia ja sosiologian laudaturtyöni kansalaisuskontoa itsenäisyyspäivien sanomalehdissä.

Väitöskirjani Naisia kansalaisuuden kynnyksellä. Eeva Joenpellon Lohja-sarjan tulkinta  tarkastettiin 3.12.2005. Vastaväittäjänä toimi dosentti Tuula Gordon ja kustoksena professori Veikko Anttonen. Työssäni tarkastelin uskontotieteen, kirjallisuudentutkimuksen sekä naistutkimuksen näkökulmia hyödyntäen sitä, miten kansalaisuus, erityisesti naisten kansalaisuus, ilmenee fiktiivisessä aineistossa. Väitöstutkimukseni ansiosta minut nimitettiin vuoden humanistitohtoriksi.

Työskentelyni kirjallisuuden ja Eeva Joenpellon parissa jatkui edelleen, sillä kirjoitin hänestä elämäkerran. Sain työhöni vuonna 2006 Kordelinin säätiön Elämä kerrottuna -projektin apurahaa. Kuinka elää ihmisiksi? Eeva Joenpellon kirjailijamuotokuva julkaistiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantamana 3.10.2009.

väitöskirja

Tuoreempi tutkimukseni kiinnittyy myös kirjallisuuteen ja kansallisuuteen. Olen tarkastellut, miten ruotsalaisen tiedemiehen ja henkiennäkijän Emanuel Swedenborgin (1688–1771) ajatukset ovat vaikuttaneet suomalaiseen 1800-luvun kansalliskirjallisuuteen. Tarkastelemiani kirjailijoita ovat esimerkiksi J. L. Runeberg ja Aleksis Kivi. Olen viime aikoina lisäksi kirjoittanut uskonnottomuudesta ja sukupuolesta.

Syksyllä 2017 sain kaksi kirjahanketta päätökseen. Antroposofikirjailija Kersti Bergrothin elämäkerta Kaikki maallinen on vain vertauskuvaa ilmestyi Kulttuuriosuuskunta Partuunan kustantamana. Yhdessä Emilia Karjulan kanssa toimittamani artikkelikokoelma Kuvittelua ja kurinalaisuutta. Johdatus luovaan tietokirjoittamiseen ilmestyi Tarke-kustantamon julkaisemana.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muitakin kirjahankkeita on vireillä: olen yhdessä Nina Kokkisen kanssa toimittamassa teosta modernista suomalaisesta esoteriasta, Jere Kyyrön kanssa suunnittelemme teosta kansalaisuskonnosta sekä itsenäisyyspäivän vietosta. Olen toimittamassa Approaching Religion -julkaisun teemanumeroa esoteriatutkimuksesta ja Minna Oppaan kanssa teemanumeroa uskonnosta ja kuvittelusta. Vapaa-ajan hankkeena kirjoitan 1980-luvun porilaisesta tyttöbändi Lasten ristiretkestä (yhdessä Maija Linnalan kanssa).

Toimin aktiivisesti vuonna 2014 perustetussa 1900-luvun alun suomalaista esoteriaa kartoittavassa tutkimushankkeessa Uuden etsijät. Olen johtajana vielä rahoitusta hakevassa Yhdessä kuviteltu tieto -tutkimushankkeessa.

Pääasialliset uskontotieteelliset kiinnostukseni kohteet liittyvät uskonnon ja sukupuolen kysymyksiin, suomalaisuuden ja uskonnollisuuden suhteeseen sekä nykysuomalaisten uskonnollisuuteen ja uskonnollisuuden ilmenemiseen arjessa. Metodologisesti olen kiinnostunut uskontotieteen ja kirjallisuuden suhteesta sekä tekstien tulkinnasta: Miten uskontotiede voi käyttää kirjallisuutta tutkimusaineistona? Mitä uskonnosta tai uskonnollisuudesta voi saada selville kirjallisuutta tutkimalla? Miten uskontotieteilijä tulkitsee erilaisia tekstejä? Olen lähtökohdiltani uskontososiologi, ja siihen liittyen minua kiinnostavat erityisesti kansalaisuuden, kansallisuuden sekä kansalaisuskonnon käsitteet. Olen myös erittäin kiinnostunut tutkimuseettisistä kysymyksistä sekä kirjoittamisesta – kirjoittamisen prosessista, ohjaamisesta, opettamisesta ja oppimisesta.

Olen uskontotieteen, erityisesti tekstintutkimuksen dosentti Turun yliopistossa. Minut valittiin heinäkuun 2016 alusta alkaen Donner-instituutin johtokunnan jäseneksi. Minut on valittu 2017 Suomen Uskontotieteellisen Seuran ja 2018 Turun yliopistojen dosenttiyhdistyksen puheenjohtajaksi. Toimin vuosina 2011–2014  Temenos. Nordic Journal of Comparative Religion -julkaisun (JuFo 3) päätoimittajana yhdessä dosentti Ruth Illmanin kanssa, ja sitä ennen julkaisun toimitussihteerinä usean vuoden ajan. Olen  Scripta Instituti Donneriani Aboensis -julkaisusarjan toimitusneuvoston jäsen, Kulttuurin ja terveyden tutkimusyksikön johtokunnan jäsen, SELMAn johtokunnan varajäsen sekä Kumma-tutkimusverkoston ohjausryhmän jäsen.

Olen viiden jatko-opiskelijan ensisijainen ja viiden toissijainen ohjaaja. Olen Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan jatkokoulutustyöryhmässä sekä historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen tohtoriohjelma Junon johtoryhmän varapuheenjohtaja, lisäksi olen laitoksen arkistotyöryhmän sekä opetuksen kehittämistyöryhmän jäsen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: